Viime viikolla ilmestyi uusi käyttölista, jota pureskellessa tämä pitkäkin viikonloppu meni ja nyt on pienen analyysin aika  Muutamia muutoksia oli tullut, mm. D Sammy, Dansire Olymp ja Dansire Emmett olivat kadonneet listalta. Uusia tulokkaita taas mm. Rödding ja D Limbo. Sammylle ja Emmetille olisi meillä ollut vielä käyttöä, harmitti kovasti kun huomasin niiden puuttuvan.

Meillä vähemmälle käytölle/kokonaan käyttämättä jääviä ovat mm. Dansire Nicklas syynä yhdistelmä huono runko & jalat ja Dansire Onside huonon runkoindeksin takia. Uusista sonneista D Export on ehdoton suosikkini ja tarkoitus olisi tyrkyttää sitä mahdollisimman monelle.

Aluksi olin innoissani listasta mutta paremman tutkimisen jälkeen koitti taas pettymys. Viime listaukseen verrattuna plussaa oli että huonolla jalkaindeksillä varustettuja oli vähemmän ja se helpotti sonnien karsimista. Iso miinus tuli suomisonneista tai niiden puutteesta. Ainakin meillä Rakuunaa ja Satsia on käytetty hyvinkin jo riittävästi. Vaikka pääpaino listalla olisikin tanskalaissonneilla, saisi suomisonnejakin listalta useampi löytyä. Yksi puute listalla on myös ulkomaisten (kotoisin muualta kuin Pohjoismaista) sonnien puute yleiseltä puolelta. Näitä sonneja edustaa vain Mergim, joka on kyllä hyvä sonni mutta enemmänkin saisi olla. Pari-kolmekin olisi jo eteenpäin.

Mitäs mieltä uudesta listasta olette? Parantuiko kenties entisestä vai menikö huonompaan suuntaan? Löytyykö uusista sonneista suosikkeja tai inhokkeja? Minusta käyttölista oli pettymys, parempikin olisi voinut olla.

Uusi käyttölista löytyy täältä