Noin viikon verran Pinni on näyttänyt melko tuskaiselta, ihan kuin poikiminen olisi milloin sattuu vaikka aika onkin vasta maaliskuun loppuvaiheessa. Tänä aamuna sitten poikimisen merkit olivat ilmassa, eikä mennyt kuin tunnin verran suunnilleen niin ensimmäinen vasikka oli maailmassa. Pieni, mustavalkoinen, sonnivasikan alku oli tullut maailmaan, kuolleenaSiitä noin parin- kolmen tunnin päästä tuli toinen sonnipoika, kuollut sekinEnsimmäiseksi syntynyt veli oli mustavalkoinen väritykseltään, jälkimmäinen oli kokonaan vaaleanpunainen ja verinen. Surku oli Pinniä katsella, se mölisi ja katseli vasikkaansa, ihan kuin ihmetellen miksei se äännä, miksei se liiku. Pinni katseli meitä ihan kuin pyytääkseen meitä apuun ja pelastamaan pienokaisen, ei vaan ollut enää mitään mitä tehdä

Mitään vikaa vasikoissa, niiden rakenteessa ei päällisin puolin näy. On ajateltu että vasikoiden napanuorat on kohdussa menneet solmuun ja repeytyneet ja vasikat kuolleet sen takia. Syytä ei lähdetä sen kummemmin tutkimaan, toivotaan vaan että Pinni alkaisi lypsämään, ummessa se ehti onneksi olla jo useamman kuukauden kun utaretulehdus vaivasi niin laitettiin aikaisemmin umpeen.

Kaksossonnien isä oli nuorsonni Kotalan Alibaba (F 95137 C)